Huh, me todella avattiin kaappia! Ja kun tuolta seminaarista kotiin pääsin, olin niin naatti että istuin lattialle, luin postit, totesin tyytyväisenä, ettei pinossa ollut laskuja, ja konttasin sänkyyn johon sammahdin heti! Huh huh! Sitten heräsin yön alkaessa, söin, katoin leffan, ja kohta voisin painua takaisin nukkumaan. Kyllä on selkeästi ollut aivot tänään töissä.
Tilanneraporttia siis..
Se tilaisuus oli tosi upea, ihan hurjan paljon väkeä oli paikalla. Se osallistujalista kiersi siellä penkkirivistöjä pitkin, jotta jokainen sai tarkistaa että sähköpostiosoite oli oikein / laittaa sen, jos sitä ei ollut, ja silmäilin sitä pumaskaa kun se kohdalleni tuli. 170 osallistujaa, ja listassa luki jokaisen perässä organisaatio/taho jota edusti. Kyllä kutkutti mahanpohjaa kun sitä luin. Oli poliiseja ja kriisityöntekijöitä ja erilaisia terveydenhuoltoalan opiskelijoita, erilaisten auttavien tahojen edustajia (Tukinet, Acuta, Osviitta jne). Muutama ei ollut merkinnyt mitään tahoa nimensä perään, ihan yksityishenkilöinä vaan, ja pohdin siinä, että montakohan vertaista mahtaa tässä huoneessa nytkin juuri istua. Mietin että vau, mihin oon päätynytkään! Se oli vieläpä semmonen iiiiiiso juhlatilamikälie, katoin silmät suurina niitä jätti-ikkunoita joiden reunoilla roikku pitkät, punaset verhot. Tunsin oloni vähän pikkukylän juntiksi mutta ihan hyvällä tapaa
Siellä edessä kävi puhumassa psykologi ja sitten kokemusasiantuntija, joka oli siis seksuaalista väkivaltaa lapsuudessaan kokenut nainen, joka kertoi, minkälaisen prosessin oli käynyt läpi avun saamiseksi. Psykologi puhui yleisemmällä tasolla, että minkälaiset teot ovat seksuaalista väkivaltaa, miten lainsäädännöt ovat suomessa vuosien varrella muuttuneet, miten asenteet ovat muuttuneet. Mieleen jäi sellaisia yksityiskohtia, että ennen vuotta 1994 avioliitossa oli ihan laillista raiskata, ja vasta vuonna -89 insestistä alettiin ensimmäistä kertaa varsinaisesti puhumaan jonkin norjalaisen kohua aiheuttaneen dokumentin seurauksena, ja ennen 70-lukua insestiä ei edes "ollut olemassakaan". Myöskin sellaisia synkkiä lukuja käytiin läpi, että raiskauksista noin 8%:sta ikinä tehdään rikosilmoitusta, ja noistakin vähistä lopulta vain 15% johtaa tuomioon.
Sit saatiin kaffeee!! Pyörin ihmisten keskuudessa siellä ja törmättiin lasilinnun kanssa toisiimme :)oltiin istuttu jossain eri puolilla.
Se loppupuolisko iltapäivää oli tavallaan vielä noita luentoja antoisampi. Oli tälläinen draama-foorumi, miksikä sitä sanottiinkaan virallisesti.. No, tässä oli kolme näyttelijää, jotka olivat rooleissa Anna eli nainen joka koki raiskauksen, Annan äiti ja Annan luokkakaveri Miia. Ja nämä sitten kävivät tunteita ja tilannetta läpi siellä lavalla, ja aina välillä kysyttiin yleisöltä, että onko ideoita mihin Anna tai Miia voisi nyt soittaa, tai missä he voisivat käydä, ja sitten kun ehdotettiin, he soittivat sieltä lavalta johonkin näistä auttavista tahoista, eli toiselle puolelle salia jossa edustajat vastasivat puhelimeen (=mikrofooniin) ja kävivät tätä tilannetta läpi. Sitten kerrottiin välillä taas yleisölle että nyt Anna on käynyt läpi tälläisiä ja tälläisiä tutkimuksia ja nyt hän on kotona ollut kaksi viikkoa peiton alla eikä uskalla lähteä talosta ulos, minne hän nyt voisi soittaa ja mitä voisi tehdä.
Selitin varmaan vähän kökösti mutta oli kyllä antoisaa!
Mun vieressä istui kriisityöntekijä Osviitasta ja sitten tukihenkilö, multa on kyllä jo karannut mielestä että mitä tahoa hän edusti.. :/ Mutta välillä aina tuon draamaesityksen aikana juontaja (onks toikin nyt kökkö sana) sanoi että keskustelkaa vierustoverien kanssa tunteista, jota on nyt herännyt, tai toimintavaihtoehdoista tälle Annalle. Mie rohkaistuin ja rupesin niille heti siinä selittämään Sinisistä siivistä ja vertaistuen merkityksestä, miten toikin Anna nyt voitaisiin saada jotenkin liikkeelle sieltä peiton alta, liittymään täysin anonyymisti vaikkapa vertaistukifoorumille, jossa saisi tsemppiä saman läpikäyneiltä ja varmistusta sille, ettei ole ihan hullu, ja että mitä voi nyt tehdä seuraavaksi.
Ja sit rohkaistuin puhumaan samoja asioita mikrofooniin! Oli kyllä syke aika miljoonassa ja sit sen jälkeen vapisi kintut, mutta hei, mä tein sen
Sanoin että meillä on tälläinen Sininen tuki -foorumi, jolta löytää AIVAN IHANAA vertaistukea, ja Siniset siivet -vertaistukiyhdistys.
Sit kun olin antanu mikrofonin pois ja olin siinä ihan ymmyrkäisenä, että
mitä mä just tein?!, niin se vieressäni istunut henkilö kumartui mun puoleen, ja sanoi:
"Pitäkää meteliä tosta teidän yhdistyksestä. Se kuulostaa tosi hyvältä."
Kuulemma saadaan sähköpostiin tilaisuudessa käyty materiaali. Pitää vielä varmistaa, että saako sitä jakaa eteenpäin / tuleeko se esim. heidän sivuilleen nähtäville. Siinä olis varmaan monille paljon hyödyllistä tietoa ja asiaa!
Kyllä toivo heräs oikein kunnolla
Nää lainsäädännöt ja apuväylät ei suomessa ihan parhaita vielä ole, ja väliinputoajia on ihan hurjan paljon valitettavasti, mutta jos suunta on tää, nii en osaa vaipua epätoivoon!:) Parempaa kohden!
Toivottavasti en selittänyt ihan kökkerösti. Oon vieläkin tooooosi väsynyt kaiken sen keskittymisen jälkeen, ja ne aiheet pistää kuitenkin useesti aivot suht solmuun.
Enkä olis pystyny tämmöisyyksiin ilman vertaistuen voimaa, jota oon täällä Sinisellä saanu mitä kummallisempien ja intiimimpien ja raaimpien kysymysten ja hädän äärellä. Joten
kiitos kaikki Siniset 
