Kirjoittaja Aihe: Siniset siivet - Uusi, vertaisten oma yhdistys!  (Luettu 12752 kertaa)

Poissa Siniset siivet ry

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Viestejä: 646
Tervehdys Sinisen kirjoittajat!

Huhtikuussa 2012 kokoontui muutama seksuaalista hyväksikäyttöä/väkivaltaa kokenut ihminen saman pöydän ääreen pohtimaan uudenlaisen yhdistyksen perustamista vertaisille. Takataskussa oli ajatuksia ja unelmia siitä, että voisimme Itse alkaa toimia ja vaikuttaa omiin asioihimme. Tiedottaa saman kokeneita ja myös ammattilaisia, järjestää toimintaa, kampanjoida, tehdä yhteistyötä eri tahojen kanssa. Oli käynyt myös ilmi, että Sinisen keskustelufoorumi tarvitsi tahoa, joka rahoittaisi sen ylläpidon, joten yhdistyksestä löytyi ratkaisu siihenkin pulmaan. Vastaisuudessa foorumi tulee toimimaan yhdistyksen suojeluksessa ja yhdistys vastaa sen ylläpidosta. Tämä ei tule kuitenkaan vaikuttamaan mitenkään kirjoittajiin eli palsta säilyy samanlaisena ja avoimena kaikille. Kirjoittaminen ei edellytä yhdistyksen jäsenyyttä; se on täysin vapaaehtoista.

Perustamiskokous on siis jo pidetty ja odotamme nyt virallista rekisteröintipäätöstä, johon voi mennä vielä kuukausia. Yhdistys voi kuitenkin jo sitä ennen toimia pienimuotoisesti. Voimme esim. alustavasti tehdä jäsenhankintaa, mutta jäsenmaksuja (15e/ vuosi) alamme kerätä vasta sitten, kun olemme virallisesti rekisterissä. Jäsenyydestä tai muutoin toiminnastamme kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä meihin sähköpostitse osoitteeseen: sinisinsiivin@gmail.com tai täällä palstalla meille voi lähettää myös yksityisviestiä. Jäsenten henkilökohtaiset tiedot ovat luottamuksellisia eikä niitä luovuteta millekään taholle eteenpäin.

Siniset siivet –yhdistyksen tarkoitus ja toiminta

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää seksuaalisen väkivallan ja hyväksikäytön kohteeksi joutuneiden henkilöiden vertaisuuteen perustuvaa toimintaa, heidän voimaantumistaan ja vaikuttamismahdollisuuksiaan yhteiskunnassa sekä tukea uhreiksi joutuneita avun hakemisessa ja toipumisen tiellä.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys:

-   ylläpitää ja kehittää Internetissä vertaisuuteen perustuvaa keskustelufoorumia nimeltä Sininen
-   verkostoituu ja tekee yhteistyötä alalla toimivien muiden yhdistysten ja auttavien tahojen kanssa
-   kerää jäsentensä hyväksi tietoa hyviksi havaituista terapeuteista ja hoitomuodoista
-   tiedottaa yhteiskunnallisesti seksuaalisen väkivaltaan ja hyväksikäyttöön liittyvissä asioissa
-   järjestää yhteisiä tapahtumia ja tapaamisia jäsentensä tarpeisiin perustuen
-   tukee seksuaalisen väkivallan ja hyväksikäytön kokeneiden läheisten ja omaisten oman vertaistuen aloittamista


Tervetuloa mukaan toimintaan!
« Viimeksi muokattu: 25.06.12 - klo:16:57 kirjoittanut Siniset siivet »

Mymmeli

  • Vieras
Vs: Siniset siivet - Uusi, vertaisten oma yhdistys!
« Vastaus #1 : 05.05.12 - klo:20:40 »
Tosi hyvä juttu!!  :033102flo_1_prv:

Tällaista totisesti tarvitaan!  :kukka3:

« Viimeksi muokattu: 25.06.12 - klo:17:02 kirjoittanut Helena »

Poissa meikpiis

  • Veteraani
  • ******
  • Viestejä: 2601
  • Sukupuoli: Nainen
  • One Lone Voice
Vs: Siniset siivet - Uusi, vertaisten oma yhdistys!
« Vastaus #2 : 05.05.12 - klo:22:03 »
Tämä on mahtava juttu. Ilmoittaudun kyllä mielelläni mukaan :cheesy:
« Viimeksi muokattu: 25.06.12 - klo:17:02 kirjoittanut Helena »
Kuvittele hetki,
jolloin on pää täynnä ideoita.
Ja kohta täysin tyhjää.
-Meikpiis

Poissa lasilintu

  • Tuottelias
  • ****
  • Viestejä: 449
  • Sukupuoli: Nainen
  • mulla menee lujempaa kuin kukaan teistä arvaakaan
Vs: Siniset siivet - Uusi, vertaisten oma yhdistys!
« Vastaus #3 : 06.05.12 - klo:13:05 »
hienoa! Mukana myös. :)
« Viimeksi muokattu: 25.06.12 - klo:17:02 kirjoittanut Helena »
ja naamiaiset satumaan
ne on lopuillaan
niin seireeni vei kuninkaan
ennen lauloin kauniimmin
kunnes vihdoin tajusin
se ei vie sua unista pois

Poissa Meri

  • Veteraani
  • ******
  • Viestejä: 1326
  • Sukupuoli: Nainen
Vs: Siniset siivet - Uusi, vertaisten oma yhdistys!
« Vastaus #4 : 06.05.12 - klo:13:12 »
Kiinnostava on. 15 euroa ei ole mikään ongelma. Pikemmin haluaisin tietää enemmän. Miten paikallisesti toiminta näkyy, yms. Itse olen palkkatyössä ja aikaa on huonosti, mutta kiinnostaisi tietää mitä toiminta on, olisiko jotain tehtävää, ketkä ovat olleet tässä promoottoreina jne.
Olen kuulolla.
« Viimeksi muokattu: 25.06.12 - klo:17:02 kirjoittanut Helena »
Jos et sinä enää minua tahdo, olen kylmä ja kivinen kaivo.
Piha ilman sadettajaa, sitä minä olen jos sua en saa.

Poissa Siniset siivet ry

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Viestejä: 646
Vs: Siniset siivet - Uusi, vertaisten oma yhdistys!
« Vastaus #5 : 06.05.12 - klo:22:28 »
Kiitokset kaikille lämpimästä vastaanotosta! :4you: Jäsenyydestä kiinnostuneiden kannattaa ottaa yhteyttä Sinisiin siipiin sähköpostitse tai yksityisviestillä niin saatte tuon jäsenkaavakkeen täytettäväksi ja voimme samalla kertoa tarkemmin keitä yhdistyksen takana on. Koska olemme palstalla samanlaisia vertaisia kuin kaikki muutkin, emme halua tässä nimiämme julkistettavan.

Tuossa aloitusviestissä jo hiukan olikin mainittu noita toimintamme painopisteitä. Foorumin kehittäminen ja ylläpito on yksi tärkeä osa yhdistyksen toimintaa, mutta haluamme järjestää myös muuta toimintaa jäsenten omia ajatuksia ja tarpeita kuunnellen. Jäsenkaavakkeessa jonka lähetämme voi kirjoittaa omia ideoita toiminnalle, jotka sitten pyrimme huomioimaan. Jokainen voi olla mukana tekemässä ja toimimassa siten kuin itselle tuntuu hyvältä. Ei ole mitään velvoitteita. Mutta näkisimme asian niin päin että yhdistys on hieno mahdollisuus olla rakentamassa jotain yhteistä ja tärkeää, vaikuttaa ja voimaantua.  :kukka3:       
« Viimeksi muokattu: 25.06.12 - klo:17:03 kirjoittanut Helena »

Poissa Siniset siivet ry

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Viestejä: 646
Vs: Siniset siivet - Uusi, vertaisten oma yhdistys!
« Vastaus #6 : 07.05.12 - klo:09:39 »
Ei tyhmä kysymys ollenkaan. Jäsenten tiedot tulevat vain yhdistyksen käyttöön, yhdistyksen yhteydenpitoa varten. Meillä on säännöissä määrätty että kenenkään ihmisen tietoja ei saa luovuttaa minnekään eli jäsentiedot eivät ole mitenkään julkista tietoa. Jokaisella jäsenellähän on oikeus myös erikseen kieltää omien tietojensa luovuttaminen, mutta tämä on itsestään selvyys tällaisen yhdistyksen ollessa kyseessä ja siksi olemme kieltäneet sen ihan säännöissä.
« Viimeksi muokattu: 25.06.12 - klo:17:03 kirjoittanut Helena »

Poissa Meri

  • Veteraani
  • ******
  • Viestejä: 1326
  • Sukupuoli: Nainen
Vs: Siniset siivet - Uusi, vertaisten oma yhdistys!
« Vastaus #7 : 07.05.12 - klo:09:52 »
Ymmärrän oikein hyvin, että kukaan ei halua täällä netissä nimiään julkistettavan, mutta eikö edes nimimerkkejä voi sanoa? Mutta entä miten on toiminta yhdistyksessä, joutuuhan teistä joku silloin olemaan nimellään ja kasvoillaan näkyvä ainakin johonkin suuntaan (tilinpäätös jne), ja vähintään kolme perustajajäsentä täytyy olla? Patentti- ja rekisterihallinnon sivuilla ei taida yhdistyksissä kaikissa näkyä henkilönimeä, muistaakseni, joten nimettömyys suurelle julkisuudelle toiminee. Varmaan olette miettineet tämän.

Onhan todella hienoa saada asioita eteen päin yhteiskunnallisen vaikuttamisen taholla, mutta miten se tapahtuu nimettömänä ja kasvottomana?

Jokin laki on olemassa yhteystietorekiserin pitämisistä. En kyllä muista miten menee, mutta jäsenrekisteriä varmaan pitää pitää (jo jäsenmaksun takiakin), mutta tietojen luovuttamisesta ja salassapidosta on laki. Yleensä liikoja rekisterejä ei saa ihmisistä pitää.

En minä näitä muista, enkä ole asiantuntija. Jonkin verran käytännön kokemusta on ja mietiskelen tässä. En halua olla esteenä vaikka nyt tietoja haluan. Asia on kiinnostava, mutta haluan olla vähän varovainen kun tässä on kuitenkin vain nettiyhteisö ko. asian takana.

Lisäksi kysymyksiä olisi siitäkin, että miten rahoitus on ajateltu järjestää? Tuleeko jostain tukea, sponsorointia tms. 15 euron jäsenmaksulla ei kyllä pitkälle pötkitä, se on aika olematon summa varsinkin, jos joku alkaa lähes työkseen hoitamaan yhdistyksen asioita.

Minua myös kiinnostaisi tietää, että onko nimimerkin "Auttava taho" takana jokin organisaatio vai yksittäinen henkilö/henkilöitä.
« Viimeksi muokattu: 25.06.12 - klo:17:03 kirjoittanut Helena »
Jos et sinä enää minua tahdo, olen kylmä ja kivinen kaivo.
Piha ilman sadettajaa, sitä minä olen jos sua en saa.

Poissa Siniset siivet ry

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Viestejä: 646
Vs: Siniset siivet - Uusi, vertaisten oma yhdistys!
« Vastaus #8 : 07.05.12 - klo:10:14 »
Olemme tietoisia siitä että perustajajäsenten tiedot ovat julkista tietoa ja olemme varautuneet tähän. Yhdistys on jo perustettu kolmen perustajajäsenen voimin, kaikkien niiden sääntöjen mukaan kuin pitääkin. Se että jos tässä kerromme nimimerkkimme ja/tai nimemme, ymmärtänette että meillä ei ole silloin enää mitään anonymiteettiä palstalla ja silloin emme ole samalla viivalla muiden kanssa? Kenenkään muunkaan palstalaisen ei tarvitse paljastaa nimimerkkiään jäseneksi liittyessään. Henkilöllisyytemme olemme valmiit kertomaan yksityisviestinnässä ja yhdistyksen toiminnassa, palstan ulkopuolella luonnollisesti olemme valmiit toimimaan omilla nimillämme, mutta täällä toivomme että voimme toimia jollain tavalla samalla viivalla muiden kanssa. Yhdistysrekisteriin liittyvistä asioista vastasinkin jo tuossa edellä, ja olemme tutustuneet myös säädöksiin niiltä osin. Yhdistysrekisteriä eli jäsenten tietoja ei luovuteta minnekään, koska se on meillä säännöissä määritelty.

Tuo auttava taho on erillinen jäsenryhmä palstalla, johon kuuluvat kaikki palstalla vierailevat auttavat tahot, kuten Tukinainen jne. 
« Viimeksi muokattu: 25.06.12 - klo:17:04 kirjoittanut Helena »

Poissa Siniset siivet ry

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Viestejä: 646
Vs: Siniset siivet ry - Uusi, vertaisten oma yhdistys!
« Vastaus #9 : 07.05.12 - klo:11:14 »
Tuohon rahoitukseen sen verran, että jäsenhankinnan lisäksi tarkoituksena on etsiä erilaisia rahoituskanavia. Olemme aloitteleva yhdistys, ja lähdemme liikkeelle ihan rauhallisin ja pienin askelin. Ei ole mitään kiirettä eikä hätää. Tarvitsemme matkaan paljon kannustusta ja sellaista yhteistä hiileen puhaltamista että tämä onnistuu! Väittäisin että kyseessä on aika ainutlaatuinen yhdistys ja se mitä me teemme, missä mittakaavassa jne. on ihan meistä kaikista kiinni.

Olemme hyvin vakuuttuneita siitä että tämä on upea Mahdollisuus!  :kasvaa_:

Poissa Meri

  • Veteraani
  • ******
  • Viestejä: 1326
  • Sukupuoli: Nainen
Vs: Siniset siivet - Uusi, vertaisten oma yhdistys!
« Vastaus #10 : 07.05.12 - klo:12:17 »
Kiitos tiedoista. On todella hyvä ja merkittävä juttu ja voimanponnistus.  :kukka3:
« Viimeksi muokattu: 25.06.12 - klo:17:04 kirjoittanut Helena »
Jos et sinä enää minua tahdo, olen kylmä ja kivinen kaivo.
Piha ilman sadettajaa, sitä minä olen jos sua en saa.

Poissa Siniset siivet ry

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Viestejä: 646
Vs: Siniset siivet - Uusi, vertaisten oma yhdistys!
« Vastaus #11 : 08.05.12 - klo:10:27 »

Laitan nyt tähän oheen päivitetyn jäsenkaavakkeemme niin se on ehkä sillä tavalla helpommin ihmisten saatavilla. Sen voi lähettää täytettynä yhdistyksemme sähköpostiin sinisinsiivin@gmail.com.
« Viimeksi muokattu: 24.09.14 - klo:19:41 kirjoittanut Sabli »

Poissa kuutikki

  • Täysjäsen
  • **
  • Viestejä: 31
  • Sukupuoli: Nainen
Vs: Siniset siivet - Uusi, vertaisten oma yhdistys!
« Vastaus #12 : 16.05.12 - klo:00:05 »
Olipa hieno uutinen :) Olin monta kertaa miettinyt näiden muutaman viikon aikana että 'miksei' tämä ole jonkin yhdistyksen tukema sivusto mutta se ajatus olikin jo 'ilmassa'!
Ei muuta kuin jäsenanomusta menemään...

Niin lisäys vielä että tuo jäsenanomuskaavake ei aukea, ainakaan minä en saa sitä auki?
« Viimeksi muokattu: 25.06.12 - klo:17:01 kirjoittanut Helena »

Poissa Siniset siivet ry

  • Ylläpitäjä
  • *****
  • Viestejä: 646
Vs: Siniset siivet - Uusi, vertaisten oma yhdistys!
« Vastaus #13 : 16.05.12 - klo:07:33 »
Hei kuutikki! Kiva kuulla että olet kiinnostunut jäsenyydestä :4you: Näetkö kuitenkin jäsenkaavake-liitteen tuossa? Mietin että onkohan sulla koneessa ohjelmaa jolla se olisi mahdollista saada auki esim. Word? Jos ei niin sitten se ei varmaan aukea. Mutta se ei haittaa. Voit lähettää jäsentietosi meillle ihan sähköpostiinkin sinisinsiivin@gmail.com eli nimi, osoite, sähköposti. Mielellämme kuulemme myös teidän omia ideoita ja toiveita yhdityksen toimintaan ja lopuksi voi vielä kertoa mitä omaa osaamista haluaisi tuoda yhdistyksen kautta käyttöön ja miten. Mehän voimme täyttää nuo tiedot niihin kaavakkeisiin jos se ei aukea kaikille.
« Viimeksi muokattu: 25.06.12 - klo:17:01 kirjoittanut Helena »

Poissa ruusukimppu

  • Täysjäsen
  • **
  • Viestejä: 10
Vs: Siniset siivet - Uusi, vertaisten oma yhdistys!
« Vastaus #14 : 16.05.12 - klo:19:43 »
Olen tosi iloinen että löysin tämän sivuston. On vaan auttanut niin paljon lukea muiden kirjoituksia ja huomata että ei ole niin yksin joka asian kanssa kuin olen tottunut olemaan.  Haluaisin mukaan tämän yhdistyksen toimintaan mutta niin paljon häpeän omaa taustaani että joudun pysymään täysin anonyyminä. Liian vähän asiasta puhutaan julkisuudessa ja asiaa pidetään tabuna. Kun siitä ei puhuta niin sitä ei tapahdu. Lasten hyväksikäyttö on paljon tutkittua yleisempää ja vaikutuksethan monesti tulee vasta aikuiselämässä. Ainakin näin minulle kävi. Voimatomuus on mieletön tämän asian suhteen. Jotkut suljetut, turvalliset tapaamiset olisi myös hyödyllisiä. Kävin Tukinaisessa ja siellä oli tuttuja kasvoja muutaman kerran muista yhteyksistä enkä enää usakaltanut mennä. Piirit on aika pienet isossakin kaupungissa. Tämä palsta on tosi hienosti toteutettu:)
« Viimeksi muokattu: 25.06.12 - klo:17:00 kirjoittanut Helena »
Hulluutta on jättää elämä elämättä.